Mene sisältöön

 
 
Solar Films / Jan Granström
Ruumiit kuuluvat Vares-elokuviin. Kuva Pahan suudelmasta.

KUUSI UUTTA VARES-ELOKUVAA

Suomen suurin elokuvasarja valmistuu 2011. Kuvaukset alkoivat 20. huhtikuuta 2010 ja jatkuvat lokakuun lopulle 2010. Ensimmäisen ensi-ilta on 7. tammikuuta 2011 ja toisen 22. heinäkuuta 2011.

Otava / Pekka Holmström
Reijo Mäki
Solar Films tuottaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa kuusi uutta Reijo Mäen romaaneihin perustuvaa pitkää Vares-elokuvaa, jotka valmistuvat 2011 ja tähtäävät kansainväliseen levitykseen.
Osa elokuvista menee ensin elokuvateatterilevitykseen, osa tuotetaan suoraan dvd:lle.
Itsenäisistä elokuvista tehdään  MTV3:lle 12-osainen tv-sarja.
Uusien Varesten kuvaukset alkoivat Turussa 20. huhtikuuta ja jatkuvat lokakuun loppuun.
Pääosaa näyttelee kaikissa elokuvissa Antti Reini.

Kuva aukeaa täyteen kokoon hiiren painalluksella.
Antti Reini
Ensimmäinen kuudesta elokuvasta on Pahan suudelma, jonka ensi-ilta on 7. tammikuuta 2011. Kaidan tien kulkijat -elokuvan ensi-ilta on 22. heinäkuuta 2011. Ne ohjaa Anders Engström. Neljä  muuta (Huhtikuun tytöt, Pimeyden tango, Sukkanauhakäärme ja Uhkapelimerkki) ohjaa Lauri Törhönen.

Vientituote Eurooppaan
Vares-elokuvasarjasta kaavaillaan vientituotetta samaan tapaan kuin esimerkiksi ruotsalaiset Wallander, Beck, Anna Holt ja Irene Huss. Kyseisiä elokuvasarjoja ohjannut Engström uskoo Vareksen murtautuvan Eurooppaan uutena rikoselokuvan suuntauksena, joka voisi kantaa nimeä Finn-crime.
"Meillä on kaikki edellytykset kansainväliseen läpimurtoon. Turku on Vareksen maisema siinä kuin Ystad Wallanderin. Meillä on hyvät käsikirjoitukset, kiinnostavat suomalaiset tarinat ja  hienot näyttelijät", Engström luettelee. "Sen lisäksi tuotantotiimi on yksi parhaista, joiden kanssa olen  työskennellyt."

Länsi-Suomen elokuvakomissio auttaa ja koordinoi
Turun Seudun Kehittämiskeskuksen alaisuudessa toimiva Länsi-Suomen elokuvakomissio (WFFC) koordinoi Vares- elokuvasarjalle tarjottavia palveluita Turussa. WFFC avustaa tuotantoyhtiöitä osaajien ja työharjoittelijoiden rekrytoinneissa, kuvauspaikkojen etsinnässä, kuvausjärjestelyissä ja monissa kuvausten vaatimissa käytännön järjestelyissä. WFFC on myös ollut edesauttamassa yritysten mukaantuloa Vares-yhteistyöhön.

Vares ravintolassa ja ABC-liikennemyymälässä
Turun Osuuskaupan ja Solar Filmsin yhteistyösopimus täydentää turkulaista panostusta Suomen kaikkien aikojen mittavimpaan elokuvasarjaan.Yhteistyö näkyy Turussa parhaiten ravintola ShamRockissa ja Koulukadun ABC-liikennemyymälässä, jotka on nimetty virallisiksi Vares-paikoiksi.
Vares_ruokalista.jpg

Solar Films on tehnyt Vares-elokuvien markkinointiyhteistyösopimukset myös Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja Hesburgerin kanssa..
.

Tiivistetyt tuotantotiedot

ohjaajat ANDERS ENGSTRÖM, LAURI TÖRHÖNEN
tuottajat MARKUS SELIN, JUKKA HELLE
käsikirjoittajat MIKA KARTTUNEN,  KATARIINA SOURI, ANDERS ENGSTRÖM
tuotantoyhtiö Solar Films Inc.
levitys Nordisk Film, esittävä tv-kanava MTV3
kuvaukset huhtikuu – marraskuu 2010
Vares-maailmanensi-illat Turussa
7. tammikuuta 2011 Pahan suudelma
22. heinäkuuta 2011 Kaidan tien kulkijat

KESKEISISSÄ ROOLEISSA
Jussi Vares
ANTTI REINI
Juhani Luusalmi EPPU SALMINEN
Pastori Alanen MATTI ONNISMAA
Kyypakkaus JASPER PÄÄKKÖNEN 
Toimittaja Ruuhio MIKKO LEPPILAMPI
Anna Huttunen MARIA JÄRVENHELMI 
Komisario Hautavainio ILKKA HEISKANEN

Tuotantoyhtiö
Solar Films Oy
Veneentekijäntie 20,
00210 Helsinki
Puh. 09 417 44 700 Fax. 09 417 44 744
markus.selin@solarfilms.com
www.solarfilms.com

Elokuvateatteri- ja dvd-levitys Suomessa

Nordisk Film
John Stenbergin ranta 2,
00530 Helsinki
Puh. 09 476 4460
Fax. 09 476 44640
www.nordiskfilm.fi

Sivun alkuun