Mene sisältöön

 
 

SUUREN YLEISÖN YSTÄVÄT

Selin/Mäkelä -elokuvat keräävät eniten katsojia.

Ohjaaja Aleksi Mäkelä
(s. 20.11.1969 Helsingissä)

Solar Films / Jan Granström
Aleksi Mäkelä Rööperin kuvauksissa maaliskuussa 2008


Solar Films / Sanna Hedström
Aleksi Mäkelä Matti-elokuvan tiedotustilaisuudessa talvella 2005.
Itseoppinut elokuvantekijä Aleksi Mäkelä on syntynyt 20. marraskuuta 1969. Hän muutti kesällä 2000 synnyinkaupungistaan Helsingistä Nummelan taajamaan Vihdissä.
Mäkelä sai elokuvataiteen valtionpalkinnon 2009. Palkinnon suuruus on 15.000 euroa.
Mäkelä on nykypolven suomalaisista ohjaajista tavoittanut elokuvillaan ylivoimaisesti eniten yleisöä, jo pitkästi yli kaksi miljoonaa.
 Häjyt (1999) oli kotimaisen elokuvan uuden nousun käynnistäjiä 330 000 katsojallaan.
Suurin kotimainen menestys sitten 1980-luvun, Pahat pojat (2003) ylsi viidessä kuukaudessa ilmiömäisesti 615 000 katsojaan.
Mäkelän seuraavat ohjaukset Vares (2004) ja Matti (2006) olivat molemmat ensi-iltavuotensa tilastoykkösiä, kuten myös Rööperi 2009.
Mäkelän elokuvia yhdistävät lajityypistä riippumatta miehinen näkökulma, reipas toiminta ja poikamainen huumori.
Tammikuussa 2009 ensi-iltaan tullut Rööperi on Mäkelän yhdeksäs pitkä elokuva, joka keräsi elokuvateattereihin 255 000 katsojaa. Esikoinen Romanovin kivet valmistui 1993.
Aleksi Mäkelän nimikko-dvd-kokoelman kuudelle elokuvalle on jaettu yhteensä kahdeksan Jussi-patsasta.
Elokuvien lisäksi Mäkelä on ohjannut satoja tunteja tv-sarjoja, mainoksia ja musiikkivideoita. (Päivitetty 01.02.10.)


Tuottaja Markus Selin

(s. 16.3.1960 Nummelassa)

Solar Films / Sanna Hedström
Aleksi Mäkelä ja Markus Selin Matti-elokuvan tiedotustilaisuudessa talvella 2005.

Solar Films / Jan Granström
Markus Selin Dark Floors -elokuvan maailmanensi-illassa Oulussa helmikuussa 2008.
Suomalaisen elokuvan uuden nousukauden menestynein tuottaja Markus Selin on ollut Aleksi Mäkelän ohjaamien elokuvien takapiruna vuodesta 1994. Nummelassa asuva Selin on kirjaimellisesti kasvanut elokuvien keskellä, elokuvateatterinpitäjän poikana.

Selinin tuottajaura alkoi jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän yhdessä nuoren Renny Harlinin kanssa teki kansainvälisen seikkailuelokuvan Jäätävä polte. Elokuva juuttui neuvostovastaisuuden verukkeella sensuuriin yli vuodeksi.
Sen jälkeen Selin on tavoittanut tuotannoillaan 3,5 miljoonaa katsojaa Suomen elokuvateattereissa.


Solar Films / Sanna Hedström
Markus Selin Matti-elokuvan tiedotustilaisuudessa 2005.
Vuoden tuottajaksi Selin valittiin 1999. Jussi-patsaita hänen elokuvansa ovat keränneet kaksikymmentäyhdeksän ja yleisöäänestyksen vuoden parhaasta elokuvasta hän voittanut seitsemästi.
Selin on 1995 perustamansa Solar Filmsin vastaava tuottaja. Hänen johdollaan yrityksestä on tullut Suomen johtava draamaa ja viihdettä tuottava yhtiö.
(Päivitetty 01.02.10.)





Sivun alkuun