
Tungos oli kova, kun tähdet tulivat Areenalle.

Markus Selin ja Pete Riski.

Lehdistötilaisuudessa oli kova tungos.
Solar Filmsin tuottaman Dark Floors -kauhuelokuvan maailmanensi-ilta keskiviikkona 6. helmikuuta Oulun Energia Areenalla oli menestys.
Täpötäydessä elokuvakatsomossa Kärppien jäähallissa Raksilassa istui lähes 4000 katsojaa.
Ensi-ilta oli Suomen suurin ja suurimpia maailmassa. Dark Floors -näytöksen lisäksi yleisö sai nähdä ja kuulla Lordi-yhtyeen esiintyvän. Halliin oli rakennettu iso esiintymislava ja viritetty 15,5 x 6,3 metrin valkokangas.
Maailmanensi-illan järjestivät Pohjoinen elokuva- ja mediasäätiö POEM, Solar Films ja Oulun Kärpät.
Maailmanensi-iltaan saapui runsaasti ulkomaisia vieraita, joukossa elokuvan keskeiset näyttelijät
Noah Huntley ja
Dominique McElligott.
Britti Huntley ja irlantilainen McElligott osallistuivat ennen näytöstä ja iltajuhlaa lehdistötilaisuuteen, jossa haastateltavina olivat myös mm. kaikki Lordi-yhtyeen jäsenet, ohjaaja
Pete Riski ja tuottaja
Markus Selin. Lehdistötilaisuuteen osallistui yli seitsemänkymmentä toimittajaa ja kuvaajaa Suomesta ja ulkomailta.
Dark Floors -elokuvan valtakunnallinen levitys alkoi perjantaina 8.helmikuuta. Ensimmäiset ensi-illat ulkomailla ovat Islannissa ja Virossa. Elokuvan ikäraja Suomessa on 15 vuotta.

Lordin esiintyminen päätti hienon ensi-illan.

Tehosteet toimivat hienosti Raksilan jäähallissa.
Käy myös osoitteessa
www.darkfloorsmovie.com