katilo_kansi

Kätilö

Kätilö-elokuva perustuu Katja Ketun palkittuun, samannimiseen menestysromaaniin. Antti J. Jokinen on käsikirjoittanut elokuvan yhdessä Katja Ketun kanssa.

Synopsis

Kätilö-elokuva on rakkauselokuva, joka on asetettu erityisiin Lapin sodan historiallisiin kehyksiin. Moraalinen ja humaaninen asetelma on poikkeuksellisen vahva, sillä rakkaustarinaan siivilöityy niin natsi-ideologiaa kuin sotavankien epäinhimillistä kohteluakin. Elokuva tematisoi nimihenkilön kokemaa, niin vahvaa rakkautta, että moraalin ja omantunnon käskyt ja kuiskaukset sivuutetaan. Vikasilmäksi haukuttu kätilö Helena rakastuu saksalais-suomalaiseen SS-upseeriin Johannes Angelhurstiin, jolle nainen on Villisilmä, kaikista muista naisista poikkeava luonnonvoima. Tarinan tapahtumat paikantuvat lähinnä Petsamon Parkkinaan, Titovkan vankileirille sekä niin sanotulle Kuolleen miehen vuonolle, syrjäiselle ja kirottuna pidetylle paikalle, jonka tarkkaa sijaintia Jäämerellä ei voi määrittää. Elokuvassa tulevat esiin historiankirjoista tutut Operaatio 1005, vangeilla tehdyt kokeet ja vankileirin käytännöt. Johanneksen henkilöhistorian kautta avataan myös näkymää syyllisyyden raastaman sotilaan sieluun. Kaikki keskushenkilöt kamppailevatkin omalla tavallaan menneisyyden kanssa. Rakastamalla väkevästi ei historiaa voi poistaa, ei edes unohtaa; mutta lopulta hyvyys voittaa pahan.

Ohjaaja Antti J. Jokisen kommentit
Elokuvaa on työstetty kuin Iisakin kirkkoa ja palikat ovat nyt kohdallaan. Olemme harjoitelleet, puvustaneet ja lavastaneet joulusta saakka. Esimerkiksi koko Titovkan sotilasleiri on rakennettu lavasteena. Isoa draamaahan tämän on aina tuotannosta valmiiseen elokuvaan. Olen tyytyväinen kaikkiin osa-alueisiin ja loppu on sitten minun vastuullani. Huippunäyttelijöistä ei elokuvan menestys ainakaan jää kiinni. Kätilö on elokuva lappilaisista, jotka joutuivat vaikeaan tilanteeseen syksyllä 1944. Minun onnekseni Lapin sotaa on aiheena käsitelty varsin vähän ja pääsen myös esittämään historiaa, joka yhdisti Suomen koko Euroopan politiikkaan. Minua eivät niinkään kiinnostaneet menneisyyden natsistigmat, vaikkakin ne ovat elokuvassa myös mukana. Ennen kaikkea elokuva kuitenkin kertoo rakkaudesta ja yksilöistä. Heitä eivät poliittiset terminologiat ja sodan syyt silloin kiinnostaneet. Minulle onkin ilo kuvata tällainen sodan murtama, mutta varsin sielukas draama.

ROOLEISSA mm.
Helena – KRISTA KOSONEN
Johannes – LAURI TILKANEN
Jouni – PIRKKA-PEKKA PETELIUS
Aune – LEEA KLEMOLA
Björne – SEPPO PÄÄKKÖNEN
Heta – ELINA KNIHTILÄ
Gödel – TOMMI KORPELA
Aleksei- JOHANNES BROTHERUS

katilo250px

ENSI-ILTA
4.9.2015

OHJAUS
Antti J. Jokinen

KÄSIKIRJOITUS
Antti J. Jokinen, Katja Kettu

KUVAUS
Rauno Ronkainen F.S.C.

LAVASTUS
Kari Kankaanpää

PUKUSUUNNITTELU
Anna Vilppunen

MASKEERAUSSUUNNITTELU
Riikka Virtanen

ÄÄNISUUNNITTELU
Kirka Sainio

MUSIIKKI
Pessi Levanto

LEIKKAUS
Benjamin Mercer