Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Johannes Silvennoinen (s. 27. huhtikuuta 1954, Kiviapaja)
on tehnyt mittavan päivätyön sekä muusikkona että näyttelijänä. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia. Päätoimisesti Heikki Silvennoinen toimii kuitenkin muusikkona - kitaristina, säveltäjänä sekä tuottajana.
Sooloalbumit
* Mature And Cool (1992)
* Bobcat (1997)
* Sweet Surrender (1999)
* Blues Blue Sky (2000)
* Miehet kaatuu (2003)
Tabula Rasa
* Tabula Rasa (1975)
* Ekkedien Tanssi (1976)
Q.Stone
* Q. stone (1988)
* Pink on blue (1990)
* Q. stone III (1992)
* No substitute (1993)
SF-Blues
* SF-Blues (2002)
* Joutomailla (2005)
* Man – Be Careful! (2007)
Elokuvat
* Kummeli Stories (1995)
* Kummeli Kultakuume (1997)
* Johtaja Uuno Turhapuro - pisnismies (1998)
* Kummelin Jackpot (2006)
* Autot (ääni, 2006)
* Karvakamut (ääni, 2006)
* Kummeli Alivuokralainen (2008)
TV-sarjat
* Q-Klubi (1991-1992)
* Kummeli (1991-)
* Lihaksia ja luoteja (1996)
* Aatami ja Beetami (1997)
* Lääkärit tulessa (1998)
* Herra Heinämäen Lato-orkesteri (1999)
* Mankeli (2000-2001)
* Jurismia! (2002)
* Beatlehem (TV-elokuva, 2003)
* Nyrölä 3 (2004)
* Hopeanuolet (2007)
Linkit
Heikki Silvennoisen kotisivut
Heikki Silvennoinen Wikipediassa
Heikki Silvennoinen Elonetissä
Heikki Silvennoinen Internet Movie Databasessa (IMDb.com)
Heikki Silvennoinen MySpace-sivustolla.
Muusikko ja näyttelijä Heikki Hela (s. 1964, Aitolahti) on koulutukseltaan opettaja, Hänet palkittiin vuoden miessolisti-tulokkaana 1994 esikoisalbumistaan Kaikista kaikkein. Näyttelijänä hän voitti Jussi-palkinnon 2002 roolistaan elokuvassa Kahlekuningas.. Lisäksi hän oli miessivuosa-ehdokkaana 1998 elokuvasta Kummeli Kultakuume.
Albumit
* Kaikista kaikkein (1994)
* Se tulee läpi (1996)
* Kaksi maailmaa (1999)
* Lauantain toivotut levyt (2004)
* Hittejä ja hukkuneita helmiä (2007)
Elokuvat
* Kummeli Stories (1995)
* Kummeli Kultakuume (1997)
* Johtaja Uuno Turhapuro – pisnismies (1998)
* Häjyt (1999)
* Kahlekuningas (2002)
* Kummelin Jackpot (2006)
* Lieksa! (2007)
* Kummeli Alivuokralainen (2008)
TV-sarjat
* Kummeli (1992–)
* Lihaksia ja luoteja (1996)
* Lääkärit tulessa (1998)
* Ihana mies (1999)
* Videotreffit (1999)
* Herra Heinämäen Lato-orkesteri (1999)
* Minä, joki ja metsä (2000)
* Mankeli (2000–2001)
* Jurismia! (2002)
* Liekki (2002)
* Beatlehem (TV-elokuva, 2003)
* Piilopaikka kahdelle (2005)
* Karjalan kunnailla (2007-2008)
Linkit
Heikki Helan Kotisivut
Heikki Hela Wikipediassa
Heikki Hela Elonetissä