
Aku Louhimiehen ohjaama esikoiselokuva Levottomat on tarina ystävyydestä, rakkaudesta, pettämisestä ja kasvamisesta. ”Levottomat on vuoden 2000 Käpy selän alla”, tuottaja Markus Selin määritteli elokuvan ensi-illan (28.1. 2000) alla ja sai lauseen lentämään julkisuudessa.
Elokuva nousi valtavaksi menestykseksi Suomessa ja sitä myytiin moniin maihin ympäri maapalloa. Katsojia Levottomat sai Suomen elokuvateattereissa yli 290.000 eli enemmän kuin yksikään toinen kotimainen elokuva samana vuonna.
Elokuvan televisionti Nelosella keräsi 17.2. 2002 kanavalle ennätysmäärän katsojia, yli 900.000.
Nuorten aikuisten tunne-elämän ongelmiin paneutuvia elokuvia ei Käpy selän alla -elokuvan (1966) ja Levottomien välissä ole Suomessa juurikaan tehty.
Elokuvan miespääosissa nähdään Mikko Nousiainen (Going To Kansas City), Petteri Summanen (Isänmaan toivot, Studio Julmahuvi) ja Valtteri Roiha sekä naispääosissa Irina Björklund (Rukajärven tie), Laura Malmivaara (Tähtilampun alla ja Samaa sukua, eri maata) ja Matleena Kuusniemi (Sydänten akatemia). Sivuosissa nähdään mm. Samuli Edelmann, Vilma Melasniemi ja Pertti Sveholm.
Käsikirjoituksen teki Aleksi Bardy (Häjyt) Aku Louhimiehen ja Bardyn alkuperäisidean pohjalta. Elokuva oli ohjaaja Louhimiehen, käsikirjoittaja Bardyn ja leikkaaja Samu Heikkilän lopputyö Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolta.
Heikkilä sai elokuvan leikkauksesta Jussi-palkinnon.
Tuotantoryhmän kokenein jäsen on ruotsalaissyntyinen Hollywood-kuvaaja Mac Ahlberg. Hänen kansainvälisesti tunnetuimmat työnsä ovat Bruce Willisin tähdittämä Jokikytät sekä Eddie Murphy -seikkailu Beverly Hills -kyttä III. Ennen Hollywoodia hän ehti hankkia mainetta mm yhteistyöllä Ingmar Bergmanin kanssa.
Levottomien tehokkaan musiikin sävelsi Leri Leskinen, joka palkittiin tunnuslaulusta ja musiikkivalinnoista Jussilla.
Tunnuslaulun esittivät duettona Samuli Edelmann ja Cata Mansikka-aho.
Elokuvan soundtrack sisälsi ainutlaatuisen valikoiman aikansa uutta musiikkia ja levyä myytiin noin 30.000 kappaletta, mikä oli soundtrackien Suomen ennätys.
Kerkko Koskinen teki Ultra Bralle elokuvaa varten kappaleen Heikko Valo (sanoitus Anni Sinnemäki), lisäksi ääniraidalle pääsivät ruotsalainen Kent sekä kotimaisista kärkinimistä muiden muassa HIM, Crash, Lemonator, Waltari, Jonna Tervomaa ja Maija Vilkkumaa. Oman lisänsä musiikilliseen kokonaisuuteen toivat klassikot Eppu Normaali ja Kaj Chydenius.
ARI, 27, (MIKKO NOUSIAINEN) työskentelee Turun pelastuslaitoksella ambulanssilääkärinä ja harrastaa työvuorojen ulkopuolella yhden illan juttuja. Perhe-elämää hän näkee työtoverinsa ja ystävänsä Roopen (SAMULI EDELMANN) ja tämän vaimon Piian (VILMA MELASNIEMI) kodissa.
Ari hän ei periaatteesta tapaa naisiaan toista kertaa, koska pelkää että sitoutuminen johtaa satuttamiseen, eikä Ari halua satuttaa ketään. Kaikki on muuten hyvin, mutta mikään Arin elämässä ei tunnu miltään.
TIINA (LAURA MALMIVAARA) tapaa Arin hiekkarannalla ja lähtee

