Elokuvan kirjoittaminen marsalkka Mannerheimista on erittäin haasteellinen tehtävä. Lähdin suorittamaan tehtävää tuntien pelonsekaista kunnioitusta sekä Mannerheimin jättimäistä elämäntyötä että hänen hahmonsa aiheuttamia ulkoisia paineita ja poliittisia jännitteitä kohtaan.
Mannerheimin vaikutusta Suomen kohtaloihin ei voida vähätellä. Myöskään hänen ainutlaatuinen henkilönsä, häikäisevä karismansa ja kosmopoliittinen persoonansa eivät olleet alkuun helpottavia tekijöitä ryhtyessäni työhön.
Mutta eipä aikaakaan, kun tuo monessa mukana ollut sotilas ja syvästi tunteva henkilö vei minut uskomattomalle historialliselle matkalle, ajanjaksoon, jolloin koko maailmanjärjestys revittiin riekaleiksi ja parsittiin jälleen kasaan. Hänen kansaan sain työni edistyessä ratsastaa halki Aasian, tanssia tsaarin loisteliaissa saleissa, nähdä sodan järjettömyyden niin monilla rintamilla, aina veljessodan mielettömyyteen asti. Hän järjesti minulle audienssit niin hengellisten johtajien kuin suurten poliittisten vaikuttajienkin luo. Puhumattakaan niistä kaunottarista, joita sain matkani aikana tavata.
Mannerheimin kohtaloksi muodostui Suomen kohtalo. Ehdottomalla auktoriteetillaan hän pystyi luovimaan vaikeapääsyiseen satamaan, jossa odotti Suomen itsenäisyys. Hän luotti suomalaiseen sotilaaseen ja Suomen kansa luotti häneen. Koko pitkän elämänsä hän säilytti herkän mielensä ja oli aina loppuun asti kiinnostunut elämän niin pienistä kuin suuristakin kysymyksistä.
Tämän matkan tehtyäni, hänen kanssaan, en enää pelännyt tehtäväni suuruutta.
Esimerkillään hän oli näyttänyt, että, edessä siintävät vuoret ovat tehty ylitettäviksi ja virran yli on uskallettava uida. Uskon että elokuva vie kaikki katsojat samalle matkalle.
Heikki Vihinen
käsikirjoittaja
teatterinjohtaja
Tampereen Teatteri
Heikki Vihinen (syntynyt 1964 Tampereella) on paitsi Tampereen Teatterin johtaja, myös suositun Kummeli-koomikkoryhmän jäsen, käsikirjoittaja ja näyttelijä.
Hän on käsikirjoittanut yhdessä Timo Kahilaisen kanssa näytelmäkomedian Saunailta (2001) ja farssin Alivuokralainen (2003) Tampereen Teatteriin, sekä musiikkinäytelmän Kalliolle kukkulalle (2008) Pyynikin kesäteatterille.
Vihinen on käsikirjoittanut Kahilaisen kanssa myös Kummeli-ryhmän elokuvat Kummeli Kultakuume (1997), Kummelin Jackpot (2006) sekä Kummeli Alivuokralainen (2008), joka perustuu edellä mainittuun näytelmään.
Vihinen on avioliitossa näyttelijä Mari Turusen kanssa.