
Tarinan henkilöitä yhdistävä tapahtumaketju alkaa väärennetystä viidensadan euron setelistä.
Elokuvan keskeisiä teemoja ovat rohkeus, anteeksi antamisen vaikeus ja pahasta olosta selviäminen.
Paha maa kuvattiin kevättalvella 2004 Helsingissä.
Tolstoin alkuperäisaihe
Elokuvan teema, pahan olon kiertäminen, on peräisin Leo Tolstoilta, jonka novellista Väärennetty korkolippu ohjaaja Aku Louhimies keksi aiheen. Ranskalainen ohjaajamestari Robert Bresson sovitti ja ohjasi samasta kertomuksesta elokuvansa Raha vuonna 1983.
Pahan maan varsinainen käsikirjoittaja on Paavo Westerberg, mutta työhön osallistuivat myös Jari Rantala ja ohjaaja.
Louhimies on ennenkin lainannut aiheita maailmankirjallisuuden klassikko-osastosta. Hänen esikoiselokuvansa Levottomat kumpusi Albert Camusin esikoisromaanista Sivullinen.
Leikkausriidassa päästiin sopuun
Pahan maan jälkityövaihe sai runsasta julkisuutta Louhimiehen ja tuottaja Markus Selinin ajauduttua törmäyskurssille lopullisesta leikkauksesta.
Kiista sovittiin ja teatterilevitykseen tuleva elokuva viimeisteltiin yhteisymmärryksessä.
Paha maa keräsi elokuvateattereissa 172.000 katsojaa ja oli vuoden 2005 katsotuin kotimainen elokuva.

Keskeiset roolit ja näyttelijät
Niko Smolander, opettajan poika JASPER PÄÄKKÖNEN
Tuomas Saraste, atk-yrittäjä MIKKO LEPPILAMPI
Elina Oravisto, opiskelija PAMELA TOLA
Hannele Arhamo, poliisi MATLEENA KUUSNIEMI
Antti Arhamo, atk- opettaja PETTERI SUMMANEN
Teuvo Hurskainen, myynti-edustaja SULEVI PELTOLA
Isto Virtanen, entinen baarimikko MIKKO KOUKI
Pertti Smolander, opettaja PERTTI SVEHOLM
Matikainen, autokauppias SAMULI EDELMANN
KÄSIKIRJOITUS
TIIVISTETYT TUOTANTOTIEDOT
Ohjaaja
AKU LOUHIMIES
Tuottaja
MARKUS SELIN
Käsikirjoittajat
PAAVO WESTERGERG
JARI RANTALA
AKU LOUHIMIES
Kuvaaja
RAUNO RONKAINEN
Lavastaja
SATTVA-HANNA TOIVIAINEN
Leikkaaja
SAMU HEIKKILÄ
Äänisuunnittelijat
JANNE LAINE
KIRKA SAINIO
SAMU HEIKKILÄ
Pukusuunnittelija
TIINA KAUKANEN
Maskeeraussuunnittelija
HANNELE HERTTUA
Tuotanto
Solar Films Inc. Oy
Executive-tuottajat
JUKKA HELLE
JUSSI SALONOJA
Markkinointituottaja
JUSSI LEPISTÖ
Tiedotuspäällikkö
RAMPE TOIVONEN
Tuotantotuki
Suomen elokuvasäätiö
Yhteistyössä
Yle TV2
Nordisk Film- & Tv Fund
EU:n mediaohjelma
Levittäjä
BUENA Vista International Finland
Kuvaukset
helmi- ja maaliskuussa 2004
Ensi-ilta
14.1. 2005
Kopioiden lukumäärä
25
Tuotantokustannukset
n. 1,4 milj. €
Suomen elokuvasäätiön tuki
580.000 €
35 mm / color / 1.85:1 / dolby / 130 min.
Tuotantoyhtiö
Solar Films Inc.
Veneentekijäntie 20
00210 Helsinki
puh 09 417 44 700
fax 09 417 44 744