
Tammikuun 17. 2003 ensi-iltansa saanut Pahat pojat oli ladattu täyteen suuria odotuksia, sillä se oli koko valmistumisensa ajan julkisuuden valokiilassa.
Elokuvan lähtökohtana on kaikkien suomalaisten tietämä Koistisen veljessarja, joka joutui tilille yli sadasta rikoksesta eri puolilla Lounais-Suomea 1997 - 1999.
Tuottaja Markus Selin ja ohjaaja Aleksi Mäkelä lukivat Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä syksyllä 2000 Anssi Miettisen kirjoittaman jutun Euran Daltoneiksi kutsutuista neljästä Koistisen veljeksestä ja ryhtyivät siltä istumalta suunnittelemaan aiheesta elokuvaa.
Tuottaja ja ohjaaja ajoivat Euraan veljesten kotiin yhdessä Anssi Miettisen kanssa.
”Pojat vaikuttivat kunnon kansalaisilta. Tavallaan siinä kiteytyi elokuvan iskulause: Tarina veljeksistä, joilla ei ollut vaihtoehtoa”, Selin muistelee.
Mäkelä ja Selin pestasivat Pekka Lehtosaaren tekemään pohjatyötä yhdessä Anssi Miettisen kanssa. Sen jälkeen Lehtosaari ryhtyi itsenäisesti tekemään käsikirjoitusta.
Samalla syntyi päätös, että elokuvasta tulee fiktiivinen. Koistisen perheessä oli isän ja äidin lisäksi yksitoista lasta. Elokuvassa ovat vain isä ja neljä veljestä.
Koska totuus on usein tarua ihmeellisempi, olosuhteet elokuvassa vastaavat todellisuutta ja rikokset muistuttavat samoja rötöksiä, joita veljet oikeasti tekivät.
Mäkelä päätti heti, että tästä tulee oikea jätkien elokuva, mutta sellainenkin tarvitsee rakkaustarinan ja pari naisroolia.
Samalla Mäkelä tiesi, että umpiossa kasvaneiden ja äkkiä rahaa saavien poikien ensimmäiset kokemukset markkinataloudesta johtavat koomisiin tilanteisiin.
Ne loivat elokuvaan tarvittavan huumorin.
Selvää oli myös, että veljesten piti olla vahvoja ja lihaksikkaita, mutta tiukasti väkivallan vastaisia.
He edustaisivat puhtautta ja hyvyyttä kovan yhteiskunnan ja pahan isän vastapainoksi.
1. Tuntematon sotilas / Edvin Laine, 1955 2.800.000
2. Kulkurin valssi / Toivo Särkkä, 1941 1.500.000
3. Täällä Pohjantähden alla / Edvin Laine, 1968 1.020.000
4. Juurakon Hulda / Valentin Vaala, 1937 990.000
5. Siltalan pehtoori / Risto Orko, 1934 950.000
6. Kaivopuiston kaunis Regina / Toivo Särkkä, 1941 760.000
7. Uuno Turhapuro armeijan leivissä / Ere Kokkonen, 1984 750.965
8. Kaunis Veera / Ville Salminen, 1950 750.000
9. Jääkärin morsian / Risto Orko, 1938 740.000
10. Laulu tulipunaisesta kukasta / Teuvo Tulio, 1938 730.000
11. Maa on syntinen laulu / Rauni Mollberg, 1973 709.664
12. Käpy selän alla / Mikko Niskanen, 1966 700.000
13. Talvisota / Pekka Parikka, 1989 628.276
14. Pahat pojat / Aleksi Mäkelä, 2003 614.643
15. Uuno Turhapuro / Ere Kokkonen, 1973 613.409
16. Uuno Epsanjassa / Ere Kokkonen, 1985 607.939
17. Tuntematon sotilas / Rauni Mollberg, 1985 590.271
18. Uuno Turhapuro menettää muistinsa / Ere Kokkonen, 1982 572.488
19. Uuno Turhapuro muuttaa maalle / Ere Kokkonen, 1986 556.519
20. Loma / Risto Jarva, 1976 515.314
21. Akseli ja Elina / Edvin Laine, 1970 510.542
Vuoteen 1969 asti katsojaluvut perustuvat esityskerroista saatuihin laskennallisiin arvioihin ja vuodesta 1970 lähtien Suomen elokuvasäätiön tilastoihin. Lukuihin ei sisälly elokuvien tv-esitysten katsojalukuja.
(Lähde Suomen Filmikamari)
Suomen katsojatilsto 2003
lähde Suomen elokuvasäätiö
Suomen katsojatilasto
1995-2003
lähde Suomen elokuvasäätiö