
Elokuvan veljekset kävivät säännöllisesti kymmenen kuukauden ajan kuntosalilla hankkimassa lisää lihasmassaa, joka kesäkohtauksissa on hyvin näkyvillä. Aihetta säästeltiin, eikä näyttelijöitä päästetty esiintymään lehtijutuissa paidatta ennen julisteen julkaisemista.
Poikien paljas pinta, liekit ovat yhdistelmä, joka takuuvarmasti herätti huomiota kaikkialla missä juliste näkyi. Siinä nähtiin testosteronia, erotiikkaa, helvetin tulta tai huumoria katsojan silmästä riippuen.
Kuvauspaikaksi valittiin elokuvaveljesten Karkkilassa sijainnut kotitalon piha. Kuvan taustana oli talonrähjän lautaseinä, joka julisteessa korvattiin tulimerellä.
Pahat pojat -julisteen kuvasi Juha Reunanen ja suunnitteli Jussi Maula. Ideointiryhmässä olivat lisäksi mukana ohjaaja Aleksi Mäkelä, tuottaja Markus Selin ja tiedottaja Rampe Toivonen. Elokuvateatterijuliste herätti paljon huomiota ja sen sisältöä analysoitiin myös lehtikirjoituksissa. Ereittäin paljon huomiota sai kissa Lauri Nurksen sylissä. Ulkomailla juliste leimasi vahvasti elokuvan ja sitä pyydettiin osallistumaan lukuisille gay-festivaaleille.