Mene sisältöön

 
 

ANTTI JOKISEN PUHDISTUS

Odotetun elokuvan ensi-ilta on 7. syyskuuta 2012.

Kuva suurenee täyteen kokoon hiiren painalluksella.
Ohjaaja Antti Jokinen Puhdistuksen kuvauksissa Viron Koluveressa.

Kuva suurenee täyteen kokoon hiiren painalluksella.
Ohjaaja Antti Jokinen ja Tommi Korpela.
Kotimaisia ja ulkomaisia palkintoja keränneen Sofi Oksasen romaanin Puhdistuksen tuottaa elokuvaksi suomalainen Solar Films yhdessä virolaisen Taska Filmin kanssa. Suomessa elokuvan levitysyhtiö on Nordisk Film.
Kansainvälisiä esitysoikeuksia myy tanskalainen TrustNordisk.
Ensi-iltansa 7. syyskuuta  2012 saavan Puhdistuksen ohjaa Antti Jokinen, jonka esikoiselokuva, Oscar-voittaja Hilary Swankin tähdittämä The Resident tuli ensi-iltaan aiemmin tänä vuonna.
Kokonaan Virossa kuvattavan Puhdistuksen pääkuvausjakso alkoi 20. syyskuuta ja päättyi 2. marraskuuta 2011.
Kuva suurenee täyteen kokoon hiiren painalluksella.
Kuvaaja Rauno Ronkainen ja ohjaaja Antti Jokinen.
Elokuussa 2011 kuvattiin viisi päivää ja talvijaksoon jäi neljä kuvauspäivää vuoden 2012 puolelle.
Suomenkielisen elokuvan keskeiset näyttelijät ovat Liisi Tandefelt (Vanha Aliide), Amanda Pilke (Zara),
Laura Birn
(nuori Aliide), Krista Kosonen (Ingel), Peter Franzén (Hans), Tommi Korpela (Martin), Jaanika Arum (Katja), Kristjan Sarv (Pasa) ja Jarmo Mäkinen (Lavrenti).
Suomalaiset tuottajat ovat Jukka Helle ja Markus Selin, virolaiset Kristian Taska ja Maria Avdjushko.
Sofi Oksanen on executive-tuottaja.
Puhdistuksen ovat Oksasen romaanin pohjalta käsikirjoittaneet Marko Leino ja Antti Jokinen. Kuvaaja on Rauno Ronkainen

Sivun alkuun