



KÄSIKIRJOITTAJA
MARKO LEINO
Marko Leino (syntynyt 8. syyskuuta 1967 Hyvinkäällä) on kirjoittanut proosaa, näytelmiä, runoja, lastenkirjoja ja elokuvakäsikirjoituksia. Hän on vapaa kirjailija ja asuu Espoossa vaimonsa kanssa.
Leinon tuotantoa on käännetty ranskaksi, saksaksi, englanniksi ja unkariksi.
Leinon kirjoittajan ura alkoi varsin mallikkaasti, sillä hänet palkittiin ensimmäisestä novellikokoelmastaan Miehen tehtävä (1999) Kalevi Jäntin palkinnolla.
Leinon psykologinen rikosromaani Epäilys (2004) valikoitui Helsingin Sanomain katsauksessa vuoden merkittävimpien teosten joukkoon. Solar Films on varannut Epäilyksen elokuvaoikeudet.
Muut elokuvakäsikirjoitukset
Mannerheim yhdessä Heikki Vihisen kanssa
Tummien perhosten koti Leena Landerin romaanin pohjalta, 2008
Joulutarina, oman romaanin pohjalta, 2007
V2 - Jäätynyt enkeli Reijo Mäen romaanin pohjalta, 2007
Matti – Elämä on ihmisen parasta aikaa, 2006.
Minä ja Morrison Kata Kärkkäisen romaanin pohjalta, 2002.
Palkinnot
Kalevi Jäntin palkinto 1999
Valtakunnallinen satukilpailu (Minä ja Karhu K. Karhu, 3. sija) 1996
Valtakunnallinen näytelmäkilpailu (Artsi's Gafe, 2. sija) 1995
Kirjat
Joulutarina (koko perheen romaani), 2007
Isiltä pojille, yhdessä Atik Ismailin kanssa. Romaani, Tammi syksy 2007.
Herbert Höpö ja varjojen kapina (lastenromaani). Tammi 2005.
Epäilys (rikosromaani). Tammi 2004.
Yksityisetsivä Herbert Höpö ja tapaus Karhu (lastenromaani). Tammi 2003.
Syytön (romaani). Tammi 2001.
Tommi Tähtinen ja avaruustauti (lastenromaani). Tammi 2000.
Miehen tehtävä (novellikokoelma). Tammi 1999.
The Art of Living (novelli Ryhmä-99 -antologiassa) Tammi 1999.
Harjun Kivilinnan vuosisata, Lappalaisen talo 1908–1998 (historiikki, toimittanut yhdessä Petri Haukisen kanssa) 1998.
Liian pitkä kettu ja muita eläinsatuja (satuantologia) 1996.
PuuPääPuu-antologia (runoja) 1995.
Esikoisrunot. Parnasso 1993.
Sanojen sanoilla -antologia (runoja) 1993.
Näytelmät
Harlemin huora (apulaisohjaus) 2001.
Poliitikon viimeinen puhe (sovitus ja ohjaus) 2001.
Lapsenmurhaaja – erään nyrkkeilijän tarina (käsikirjoitus yhdessä Juha Turkan kanssa ja ohjaus). Teatteri Avoimet Ovet ja Tampereen Teatteri 1999, Teatteri Juko 2000.
Kaappi (käsikirjoitus). Tampereen Teatteri 1998.
Asfalttihäkki (käsikirjoitus). Nuori Draama -festarit 1998.
Humalainen näytelmä eli päivä Helvetin Musteessa (käsikirjoitus). NDF 1994.
Artsi's Gafe (käsikirjoitus). NDF 1995.
Miesten ääniä (monologisarja, osa käsikirjoituksesta). Teatteri MurMur, Muurame 1996.
Radionovellit ja kuunnelmat
Tyrmäys (kuunnelmakäsikirjoitus yhdessä Juha Turkan kanssa ja apulaisohjaus) 2004.
Parta (radionovelli) 2000.
Klenkka (radionovelli) 2000.
Panostaja (radionovelli) 2000.
Arviointivirhe (radionovelli) 2000.