Oikeassa elämässä päänäyttelijät ovat vanhempia kuin teini-ikäiset roolihenkilöt. Ada Kukkonen on syntynyt 1990 ja toista pääosaa esittävä Sara Melleri 1986. Anna-Leena Uotila sen sijaan on pikkusiskon ikäinen.
EMILIA
Suurimman roolin tekevä Ada Kukkonen on saanut kokemusta muutamissa mainoksissa, tv-sarjoissa ja elokuvissa.
Ada oli mukana Dome Karukosken tv-sarjassa Veljet (Sanni) 2008 sekä elokuvassa Kielletty hedelmä (kaaso) 2009. Hänet nähtiin myös Perttu Lepän elokuvassa 8 päivää ensi-iltaan (Jenni) 2008.
Ada on juuri valmistunut ylioppilas ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat toistaiseksi auki.
SIIRI
Kallion ilmaisutaidon lukion käynyt Sara Melleri opiskelee näyttelemistä Teatterikorkeakoulussa. Hänellä on kosolti näyttelijäkokemusta lähes vuosikymmenen ajalta monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa. Lisäksi hän on mm. juontanut tv-ohjelmaa Iines 2001 - 2003 sekä levyttänyt että keikkaillut Gris-yhtyeen laulusolistina 2005 - 2008.
Saralla oli päärooli 12-osaisessa tv-sarjassa Rakastuin mä luuseriin 2005.
Hän on Wendla Bergman Kaupunginteatterin Spring Awakening musikaalissa 2009.
Hän oli mukana myös tv-viihteen historiaa tehneessä Ihmebantu-sarjassa kesällä 2009.
ELSA
Emilian pikkusiskoa näyttelevä Anna-Leena Uotila on syntynyt 1999. Hän on käsikirjoittaja Johanna Hartikaisen ja elokuvaaja Pekka Uotilan tytär.
Anna-Leena eli Ansku oli Ella Urpola, lääkäriperheen tytär, TV1:n 12-osaisessa sarjassa Harvoin tarjolla (ohj. Veikko Aaltonen) 2007.
TV1:n sarjassa Kotikatu hän oli Ada, alkoholiongelmaisen äidin tytär ja Malalain ystävä (2008). Anskun ensimmäinen elokuvarooli oli hänen isänsä ohjaamassa lyhytfilmissä Unet, episodi IV, valmistumisvuosi 2004.
TÄRKEIMMÄT ROOLIT
| EMILIA | Ada Kukkonen |
| SIIRI | Sara Melleri |
| ELSA | Anna-Leena Uotila |
| JUHANI | Seppo Pääkkönen |
| TUULA | Kristiina Halttu |
| PENTTI | Heikki Nousiainen |
| ESA | Santeri Kinnunen |
| TOMMI | Samuli Niittymäki |
| SARI | Riitta Havukainen |
| IIVO | Henri Huttunen |
| MINNA | Anita Ruokolainen |
| JUULIA | Tytti Junna |
| ANTTI | Roope Karisto |