Mene sisältöön

 
 

Ohjaajan sana

”Elämälle ei pidä olla liian ankara, ei muiden, eikä omallekaan.” 

Solar Films / Jan Granström
Dome Karukoski ja 7-vuotias Juhani (Samu Uutela).


Yllä oleva lause on yksi niistä hienoista viesteistä, joita Leena Landerin romaani sisältää.
Monet ihmiset elävät syyttäen asioista itseään tai toisia. Katkeruus ja kyynisyys valtaavat sellaisen ihmisen maailman.
Me häpeämme asioita, joita meidän ei tulisi hävetä.
Tuntuu siltä, että nämä tunteet ovat yhteiskunnan kasvava trendi, joka johtaa äärimmäisyyksiin kuten itsemurhiin, kouluampumisiin tai masennuslääkkeisiin.
Jos minä elokuvantekijänä jotenkin voin vaikuttaa yhteiskuntaan, niin teen sen. Tämä elokuva on etappi siinä missiossa.
Elämä on kaunis asia, sen myös elokuvamme haluaa kertoa.
Tunteet, hetket ja ajatukset tekevät meistä etuoikeutettuja, koska meillä on mahdollisuus niihin. Siitä meidän tulisi olla onnellisia.
Sitä tämä elokuva yrittää kertoa henkilöidensä tarinan kautta. Joskus latentisti, joskus aktiivisemmin.
Kaikkien vastoinkäymisten ja negatiivisten tunteiden keskellä pitää yrittää, mennä eteenpäin, nousta ylös kun maahan lyödään.
Sitä tämä elokuva yrittää kertoa näiden tummien perhosten, maahan lyötyjen poikien elämän kautta.
150606_karukoskilkh_sh_390.jpgTietenkin haluan kertoa sen omalla tavallani, tavoitellen kaunista  maailmaa, yrittäen antaa katsojalle sen pienen hymyn, sen toivon.

Dome Karukoski
elokuvaohjaaja
Solar Films / Rampe Toivonen
Dome Karukoski Tummien perhosten koti -elokuvan kuvauksissa Kulhon saaressa Turussa.

Sivun alkuun