Mene sisältöön

 
 

MARKUS SELIN - suuren elokuvayleisön tuntija

Markus Selin (s. 16.3.1960 Nummelassa) on suomalaisen elokuvan uuden nousukauden menestynein tuottaja.

Selin on ollut kaikkien Solar Filmsin elokuvien takapiruna. Nummelassa asuva Selin on kirjaimellisesti kasvanut elokuvien keskellä, elokuvateatterinpitäjän poikana.

Solar Films / Rampe Toivonen

Selinin tuottajaura alkoi jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin hän yhdessä nuoren Renny Harlinin kanssa teki kansainvälisen seikkailuelokuvan Jäätävä polte. Elokuva juuttui neuvostovastaisuuden verukkeella sensuuriin yli vuodeksi.
Sen jälkeen Selin on tavoittanut tuotannoillaan yli kolme miljoonaa katsojaa Suomen elokuvateattereissa.
Vuoden tuottajaksi Selin valittiin 1999. Jussi-patsaita hänen elokuvansa ovat keränneet kaksikymentäkolme ja yleisöäänestyksen vuoden parhaasta elokuvasta hän voittanut viidesti.
Selin on 1995 perustamansa Solar Filmsin vastaava tuottaja. Hänen johdollaan yrityksestä on tullut Suomen johtava draamaa ja viihdettä tuottava yhtiö.

Markus Selin -tuotantojen Jussit 1994 – 2007 (23):
Esa ja Vesa: ohjaus Aleksi Mäkelä, miespääosa Juha Veijonen
Häjyt: miessivuosa Kalevi Haapoja
Levottomat: tunnuslaulu ja musiikkivalinnat Leri Leskinen, leikkaus Samu Heikkilä
Lomalla: naispääosa Outi Mäenpää
Minä ja Morrison: naispääosa Irina Björklund
Pahat pojat:: kuvaus Pini Hellstedt, äänisuunnittelu Jyrki Rahkonen
Vares: leikkaus Kimmo Taavila
Paha maa: paras elokuva Markus Selin, paras ohjaus Aku Louhimies, paras miessivuosa Sulevi Peltola, paras naissivuosa Matleena Kuusniemi, paras käsikirjoitus Paavo Westerberg, Jari Rantala ja Aku Louhimies, paras leikkaus Samu Heikkilä, paras äänisuunnittelu Kirka Sainio, Janne Laine ja Samu Heikkilä, paras puvustus Tiina Kaukanen
Valkoinen kaupunki: paras ohjaus Aku Louhimies, paras miespääosa Janne Virtanen, paras naispääosa Susanna Anteroinen, paras käsikirjoitus Paavo Westerberg ja Mikko Kouki, paras leikkaus Samu Haikkilä.

Sivun alkuun