Mene sisältöön

 
 

TAKSIKUSKIN KARU KOHTALO

Tarina miehestä, jolle kaiken menettäminen on vasta alkua.

Kuva elokuvasta Valkoinen kaupunki
Vaimon hylkäämä Veli-Matti Lehtonen yksiössään.

Valkoinen kaupunki kertoo perheensä elättävästä taksikuskista Veli-Matti Lehtosesta (Janne Virtanen), jonka elämä on mullistunut kyllästyneen vaimon Hannan (Susanna Anteroinen) lähdettyä yllättäen omille teilleen. Äidin odotettu kotiinpaluu kärjistää rakoilevan avioliiton katkeamispisteeseen.
Uusjaossa mies kärsii tappion toisensa perään ja menettää perheen lisäksi työnsäkin. Yksinäisen, tyhjän päälle jääneen Veli-Matin mitta täyttyy sekopäisen naapurin takia. Sen jälkeen hänellä ei ole edes toivoa paluusta entiseen.
Elokuva perustuu Paavo Westerbergin ja Mikko Koukin käsikirjoitukseen. Sen työryhmä on suurelta osin sama kuin kahdeksalla Jussilla tänä vuonna palkitulla Paha maa -elokuvalla.
Jäntevästi leikattu Valkoinen kaupunki onkin tunnelmaltaan ja kerronnaltaan yhtä tinkimätön kuin Paha maa.
Valkoisen kaupungin tapahtumat pohjaavat Louhimiehen palkitun Irtiottoja-sarjan yhteen juonilinjaan.

Festivaaleille ennen ensi-iltaa
Tuottaja Markus Selin halusi hyödyntää Pahan maan mainetta ja menestystä mahdollisimman nopeasti viemällä ohjaajan uutuuden festivaaleille ennen Suomen-levitystä.
Frozen Cityksi nimetty elokuva voittikin kansainvälisten kriitikoiden palkinnon heti ensimmäisellä festivaalillaan Karlovy Varyssa.
Kansainvälisten elokuvakriitikoiden yhdistys FIPRESCI (International Federation of Film Critics) vaikuttui Louhimiehen elokuvan voimallisesta ilmaisusta ja tavasta käsitellä yleismaailmallista sosiaalista ongelmaa.
”Valkoisen kaupungin tarinassa heijastui psykologisesti ladattu ilmapiiri ja epätavallinen kerronnan rytmi”, raati kiitteli lausunnossaan.
Toinen tärkeä tunnustus Valkoiselle kaupungille oli Europa Cinemas Label -palkinto, joka tukee ja edistää palkitsemiensa elokuvien levitystä eri maiden elokuvateattereissa.
Lisäksi elokuva-alan kansainvälinen järjestö FICC (International Federation of Film Societies) antoi Valkoiselle kaupungille kunniamaininnan, vaikka Suomi ei järjestöön kuulukaan.
Karlovy Varyn jälkeen Valkoisella kaupungilla on ollut viikottain festivaalinäytöksiä eri puolilla maailmaa.

Sivun alkuun