Mene sisältöön

 
 

Valkoiselle kaupungille viisi Jussi-patsasta: ohjaus, pääosat, käsikirjoitus ja leikkaus

5.2.2007
Valkoinen kaupunki keräsi viisi Jussi-palkintoa Helsingissä järjestetyssä tv-gaalassa. Irtiottoja-tv-sarjaan pohjaava elokuva on Solar Filmsin tuotantoa.

Valkoinen kaupunki palkittiin parhaasta ohjauksesta (Aku Louhimies), käsikirjoituksesta (Paavo Westerberg ja Mikko Kouki), leikkauksesta (Samu Heikkilä), miespääosasta (Janne Virtanen) ja naispääosasta (Susanna Anteroinen).
Parhaan naispääosan palkinnon jakoi auto-onnettomuudesta hyvin toipunut näyttelijä Nicke Lignell.
Vuoden 2006 parhaan kotimaisen elokuvan Jussi-palkinnon vei sunnuntaina Aki Kaurismäen ohjaama ja tuottama Laitakaupungin valot .
Parhaan elokuvan palkinnon jakoi yhdessä Irina Björklundin kanssa ranskalainen maailmankuulu ohjaaja Luc Besson, joka tunnustautui eurooppalaisen elokuvan suureksi puolustajaksi. Besson tunnetaan lukuisista eloikuvahistoriaan jäävistä merkkiteoksista kuten Suuri sininen, Nikita, Leon ja Viides elementti.
Hän tuli sunnuntaina Suomeen markkinoimaan uutta animaatiotaan Arthur ja Minimoit, jonka ensi-ilta on 2. maaliskuuta. Se on kaikkien aikojen kallein eurooppalainen perhe-elokuva 65 miljoonan euron budjetillaan.
Yleisöäänestyksen voitti Jarmo Laasalan ohjaama Duudsonit-elokuva, joka sai 47 prosenttia annetuista äänistä. Kunniakirjan luovutti kulttuuriministeri Tanja Saarela.
Jussi-äänestykseen osallistuvat Filmiaura-yhdistyksen jäsenet. Palkinnot jaettiin nyt 60. kerran.

Jussi-palkinnot 2007

Paras elokuva: Laitakaupungin valot, tuottaja ja ohjaaja Aki Kaurismäki
(Jussin jakoivat Irina Björklund ja Luc Besson)

Paras ohjaus: Aku Louhimies, Valkoinen kaupunki
Jussin jakoi Olli Saarela)

Miespääosa: Janne Virtanen, Valkoinen kaupunki
Jussin jakoi Kristiina Elstelä)

Naispääosa: Susanna Anteroinen, Valkoinen kaupunki
(Jussin jakoi Nicke Lignell) 

Miessivuosa: Mikko Kouki, Riisuttu mies
Jussin jakoi Matleena Kuusniemi)

Naissivuosa: Seela Sella, Kalteva torni
(Jussin jakoi Tommi Korpela)

Käsikirjoitus: Paavo Westerberg ja Mikko Kouki, Valkoinen kaupunki.
(Jussin jakoi Kari-Pekka Toivonen)

Kuvaus: Timo Salminen, Laitakaupungin valot.
(Jussin jakoi Krista Kosonen)

Musiikki: Kimmo Pohjonen ja Samuli Kosminen, Jadesoturi.
(Jussin jakoi Ganes-yhtye (Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Jussi Nikkilä)

Äänisuunnittelu: Pietari Koskinen, Unna ja Nuuk.
(Jussin jakoi Ria Kataja)

Leikkaus: Samu Heikkilä, Valkoinen kaupunki
(Jussin jakoi Paavo Westerberg) 

Lavastus: Markku Pätilä, Laitakaupungin valot
(Jussin jakoi Saija Lentonen)

Pukusuunnittelu: Anna Vilppunen, Jadesoturi
(Jussin jakoi Juha Veijonen)

Dokumenttielokuva: Kenen joukoissa seisot, ohjaaja Jouko Aaltonen
(Jussin jakoi Milka Ahlroth

Parhaan elokuvan yleisöäänestys: Duudsonit elokuva, ohjaaja Jarno Laasala
(Kunniakirjan jakoi Tanja Saarela)

 



 


<<< Takaisin

Sivun alkuun