Dark Floors on perinnetietoinen kauhuelokuva, joka ei sovi pienille lapsille.

Risto Vauras kuvasi Lordia julistetta varten.
Lordi-yhtyeen hirviöhahmoilla höystetty
Dark Floors -kauhuelokuvan kuvaukset alkavat maanantaina 7. toukokuuta ja elokuvan suunniteltu ensi-ilta on Suomessa jo 21. joulukuuta.
Lordin osuus elokuvassa ei rajoitu pelkkiin kohtauksiin, vaan yhtyeen johtohahmo
Tomi Putaansuu on osallistunut tiiviisti myös elokuvan suunnitteluun ja käsikirjoituksen ideointiin.
Lordi tekee elokuvaan myös tunnuskappaleen.
Elokuvan toutantoyhtiö on Solar Films, tuottaja
Markus Selin ja käsikirjoittaja
Pekka Lehtosaari ohjaaja
Pete Riskin ja Tomi Putaansuun alkuperäisaiheen pohjalta.
Elokuvan idea sai alkunsa Lordin haastattelusta, jossa Tomi Putaansuu pyysi Seliniä ottamaan häneen yhteyttä elokuvaideansa tiimoilta.
Dark Floors on perinnetietoinen, aito kauhuelokuva, jossa Lordi-yhtyeen hahmot ovat ihmisten tielle ilmestyviä hirviöitä. Elokuvan ikärajaksi Suomessa kaavaillaan 13 vuotta.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat sairaalaan. Valtaosa englanninkielisen elokuvan näyttelijöistä kiinnitetään ulkomailta, lähinnä Britanniasta.

Elokuvan nimilogon on suunnitellut Tomi Putaansuu