Ruotsalaisen Hans Barnekowin ohjaama elämäkerrallinen laatudokumentti Mannerheim - tsaarin kenraali, Suomen marsalkka DVD ilmestyi 24. lokakuuta ja suomenkielisellä ääniraidalla kertojana on Peter Franzén. Dokumentin on suomeksi tuottanut Solar Films.
Asiantuntijoiden lisäksi dokumentissa haastatellaan Mannerheimin tunteneita ja hänen kanssaan työskennelleitä henkilöitä. Mukana ovat mm. veljenpoika ja runoilija Augustin Mannerheim, eversti evp O.R. Bäckman, ministeri Max Jakobson, kirjailija Benedict Zilliacus, emeritusprofessori Matti Klinge, Mannerheim museon opas Karin Kullberg sekä kirjailija ja journalisti Jutta Zilliacus.
”Mannerheim on uskomattoman mielenkiintoinen henkilö dokumentin aiheeksi. Hän syntyi vanhaan Eurooppaan ja eli vielä 50-luvulla. Hän oli mukana suurissa muutoksissa Euroopan historian dramaattisina aikoina ja kaksi kertaa Suomen valtionpäämiehenä”, kertoo Hans Barnekow, jonka kiinnostus historiaan alkoi jo kansakoulussa. Dokumentin valmistuminen kesti vuoden, jolloin Barnekow istui hautautuneena elokuva- ja kuva-arkistoissa sekä matkusti yhdessä kuvaaja Bill Wattsin kanssa paikoissa, jotka liittyvät Mannerheimin elämään.
Vuonna 2004 Suomen kansa valitsi Mannerheimin kaikkien aikojen suurimmaksi koskaan eläneeksi suomalaiseksi.
"Kukaan toinen ei ole hänen laillaan joutunut tarttumaan isänmaan kohtaloihin ratkaisevalla hetkellä"
K.A. FAGERHOLM
eduskunnan puhemies 1951
DVD-levyn tiedot:
Kuvaformaatti: 16:9 Anamorfinen
Ääniraita: Stereo
Tekstitys: Englanti , Ruotsi, Suomi
Julkaisupäivä: 24. lokakuuta 2008
"Hän oli suuri sotilas, mutta hän ei silti rakastanut sotaa. Hän täytti velvollisuutensa."
Haastateltavat
O.R. Bäckman
Max Jakobson
Matti Klinge
Karin Kullberg
Herman Lindqvist
Augustin Mannerheim
Henrik Meinander
Tomas Ries
Krister Wahlbäck
Benedict Zilliacus
Jutta Zilliacus
Taustatutkimus ja käsikirjoitus
Hans Barnekow
Leikkaus
Bill Watts
Kuvaus
Bill Watts
Kimmo Koskela (2nd unit)
Pentti Pällijeff (3rd unit)
Äänimiksaus
Pål Callmer
Ilari Laine
Laine
Voice-over / tuotanto
Miracle Sound
Timo Laru
Kartat
Samuel Svärd
Miika Puustinen
Tutkimusassistentti
Thomas Ihre
Koordinaattori
Marie Klingspor
Photoshop-konsultti
Jim Siljedahl
Suomeksi toimittanut
Mika Karttunen
Lukija
Peter Franzén
Kiitokset
Louise ja Göran Ehnrootin säätiö
Sampo Abp
Nordea Bank AB
Industrikapital
Beijerstiftelserna
Svensk Fastighetsfond AB
Bo Hjort
Riddarhuset
AB Volvo
Mannerheim-museo, Helsinki
Förlags AB Otava
Suomen Puolustusvoimat
Sota-arkisto, Helsinki
Haminan kaupunginmuseo
St. Petersburgstiftelsen i Finland
Franck Productions
Juha E. Tetri
Petteri Iranto
Heikki Vihinen
Tim Hatfield
Marie-Louise Karttunen
Aretta Vähälä
Arkistomateriaali
AFM-film
Catherine Hamilton
Suomen elokuva-arkisto
MPY Oy
SVT
Topham / Sjöberg Bild
YLE
Åbo Akademis bildsamlingar
Musiikki
Jean Sibelius
The Admiralty Band of Russia
Livgårdets Dragontrumpetikar
Frédérick Chopin
Augustin Mannerheim
Claude Debussy
Dragonmusikkaren i Finland
Slutscen / del 2 fritt ur "1939" av
Gustav von Platen & Tecknar Anders,
SvD 1989
Produced in association with Viasat History
All rights reserved © 2007 Måklappen AB