Maailmanensi-ilta ja Robin-jättikonsertti Hartwall Areenalla lauantaina 1. joulukuuta

Ilta alkaa elokuvalla, jonka jälkeen yleisö saa nähdä Robin Supershow’n.

Hartwall Areenalla tehdään kotimaisen popmusiikin historiaa lauantaina 1. joulukuuta kun ensi-iltansa saa elokuva kotimaiselle tähtitaivaalle singonneesta 14-vuotiaasta Robinista.
Elokuvan jälkeen yleisö saa nähdä miten kaikkien aikojen nuorin Hartwall Areenan täyttävä kotimainen artisti heittää faneilleen todellisen Robin Supershow’n.

Hartwall Areenalla ensiesitetään 1. joulukuuta Solar Filmsin tuottama kokoillan elokuva, jossa kerrotaan Robinin tarina, kuvataan keikkoja,ja seurataan uuden Chillaa-albumin tekemistä sekä nuoren tähden elämää kulissien takana.

Elokuvan ohjaaja Inari Niemen mukaanRobin on elokuva monin tavoin hyvin tavallisesta pojasta, joskin hyvin rohkeasta sellaisesta.
”Vaikka kyse on ilmiöstä jonka kaltaista ei ole Suomessa aiemmin nähty, vielä kiinnostavampi aihe elokuvan tekijälle oli Robin itse.Elokuvassa seurataan vaihetta, jossa hän siirtyy nuoruuteen ja vaikuttaa omaan elämäänsä ja musiikkiinsa aivan uudella tavalla.”, Niemi toteaa.
Robin mukaan leffan tekeminen oli tosi siistiä: ”On se tietty vähän hassua olla elokuvan aiheena, varsinkin kun oon vielä näin nuori, mutta ei sitä tullut aina edes ajateltua että kuvataan elokuvaa kun kamerat pyörii keikoilla muutenkin mukana.”, toteaa Robin.
Robinin esikoisalbumi Koodi julkaistiin helmikuussa 2012 ja se myi päivässä triplaplatinaa. Kesäkuussa Robinista tuli kaikkien aikojen nuorin suomalainen artisti, joka ylitti 100 000 myydyn levyn maagisen rajan.
Perjantaina 5. lokakuuta Universal Music julkaisee Robinin uudenalbumin Chillaa ja kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisee kirjan nimeltä Robinin huikea tarina. Samana päivänä alkaa myös Hartwall Areenan Robin-päivän lipunmyynti Lippupisteessä.
Chillaa-albumin ensimmäinen single Puuttuva palanen julkaistiin 12. syyskuuta ja se nousi välittömästi iTunesin ykköseksi. Ensimmäisen viikon aikana singlen video katsottiin YouTubessa yli puoli miljoonaa kertaa.
Robin toivoo fanien saapuvan runsaslukuisena Hartwall Areenalle lauantaina 1. joulukuuta: ”Toivottavasti kaikki pääsevät elokuvan ensi-iltaan. Voin luvata, että keikalla tulee olemaan kunnon showmeininki!”, nuori tähti intoilee.
Koko perheen yllätyksellisen ja vauhdikkaan shown tuotannosta vastaavat Solar Films ja Eastway Oy.

ROBIN-ELOKUVAN ENSI-ILTA JA ROBIN SUPERSHOW
Hartwall Areena, Helsinki (Areenankuja 1)
La 1.12.2012
Ovet klo 14.00; elokuva klo 15:30-17.00 ja Robin Supershow klo 17.45-19.00
Liput: 49€/39€ + toimituskulut

LIPUNMYYNTI:
Ennakkomyynti ilmaisen Menoklubin jäsenille verkossa käynnistyyperjantaina 28.9. klo 9:00 ja päättyy keskiviikkona 3.10. klo 15:00.www.menolippu.fi/menoklubi
Yleinen lipunmyynti käynnistyy Lippupisteessä pe 5.10. klo 9:00.
Puh. 0600 900 900 (1,97€/min + pvm) klo 7-22 www.lippu.fi
Kuljetuksen sisältävien matkapakettien tiedustelut Matka-Vekka puh.020 120 4000 www.matkavekka.fi

JULKAISUVAPAAT LEHDISTÖKUVAT:
www.solarfilms.com
www.menolippu.fi/mediakuvat

MEDIAN AKKREDITOINTIPYYNNÖT
[email protected]

Tekijätietoja
Elokuvan nimi
ROBIN
Pääosissa:
ROBIN PACKALEN
JIMI CONSTANTINE
NIKO KOIVUHOVI
MINNA KOIVISTO
KRIPPE
SAMUEL JOHANSSON
Äänisuunnittelija
JUHA HAKANEN
Leikkaaja
OSKARI SIPOLA
Käsikirjoittajat
INARI NIEMI
OSKARI SIPOLA
Pääkuvaaja
JOONAS PULKKANEN
Kuvaajat
MIKA PACKALEN
HANNU SORMUNEN
Markkinointituottajat
MARKO KÄMÄRÄINEN
JUSSI LEPISTÖ
Executive -tuottaja
JESSE FRYCKMAN
Tuottajat
OSKARI HUTTU
JUKKA HELLE
MARKUS SELIN
Ohjaaja
INARI NIEMI

Management Hannu Sormunen / Aspen Music Oy

Aiheeseen liittyvää