Dome Karukosken Tummien perhosten koti voitti pääpalkinnon Portugalissa
29.6.2009
Solar Filmsin tuottama Tummien perhosten koti voitti pääpalkinnon, hopeisen linnan, Espinhon kansainvälisellä elokuvafestivaalilla Portugalissa. Palkinnon vastaanotti ohjaaja Dome Karukoski.

Ohjaaja Dome karukoski
Festivaalin kilpasarja keskittyy ohjaajien uran ensimmäisiin. tai toisiin elokuviin ja sen taso on kova. Kilpasarjan 10 elokuvan joukossa oli mm. Venetsian, Toronton ja Moskovan festivaalien voittajia.
Tummien perhosten koti on aeimmin tänä vuonna palkittu mm. Leedsissa, Wurzburgissa ja kotoisessa Jussi-gaalassa.
Tummien perhosten kodin on käsikirjoittanut
Marko Leino. Sen tuottajat ovat Solar Filmsin
Markus Selin ja
Jukka Helle.
Elokuva perustuu
Leena Landerin samannimiseen romaaniin. Pääosissa ovat
Tommi Korpela,
Niilo Syväoja,
Eero Milonoff,
Kristiina Halttu,
Marjut Maristo,
Kati Outinen,
Pertti Sveholm ja
Matleena Kuusniemi. Muuhun taiteelliseen ryhmään kuuluvat kuvaaja
Pini Hellstedt, lavastaja
Pirjo Rossi, puvustaja
Elina Kolehmainen, maskeeraaja
Mari Vaalasranta, äänisuunnittelija
Jyrki Rahkonen, säveltäjä
Panu Aaltio ja leikkaaja
Harri Ylönen.
Tummien perhosten koti tuli Suomessa teatteriensi-iltaan 11.1.2008 Nordisk Filmin levittämänä. Dvd-julkaisu ilmestyi heinäkuussa.
<<< Takaisin

Tummien perhosten koti on Suomen ehdokas myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Elokuva sai elokuussa vuoden suurimman laatutuen, 50.000 euroa.