Dome Karukosken elokuvat Kielletty hedelmä ja Tummien perhosten koti voittivat neljässä eri kategoriassa arvostetuilla Festroian elokuvafestivaaleilla Portugalissa.

On poikkeuksellista, että samalta ohjaajalta pääsee kaksi elokuvaa mukaan kilpailemaan ja vielä poikkeuksellisempaa, että molemmat voittavat.
Festivaalin johtaja Fernanda Silva piti suoritusta hämmästyttävänä: "Dome on tästä lähtien ikuinen festivaalin ystävä."
Karukoski sai kunnian riemuita festivaaleilla amerikkalaisen huippunäyttelijän Michael Madsenin kanssa, joka on tunnettu erityisesti rooleistaan Quentin Tarantinon elokuvissa.
"Ihan kivaa heittää läppää sellaisen ukon kanssa", Karukoski kommentoi. "Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin pidän tätä mun elämäni kovimpana suorituksena. Kyllä mä siellä lavalla tärisin."
Pääkilpasarjan tuomariston puheenjohtaja, moninkertaisesti palkittu Tsekkiläinen ohjaaja Juraj Jakubisko, perusteli Kielletyn hedelmän valintaa parhaaksi elokuvaksi seuraavasti:
"Hallittua elokuvakerrontaa ja monella tasolla nuoren ohjaajan nappisuoritus. Erittäin tunteellinen elokuva, joka antaa toivoa eurooppalaisen elokuvan uudesta tulemisesta."
Kielletty hedelmä on ollut yksi vuoden suomalaisista festivaalimenestyjistä. Se on kiertänyt kymmeniä festivaaleja. Muun muuassa vuoden tärkeimpien festivaalien joukkoon kuuluville Shanghain ja Karlovy Varyn festivaaleille.
Tummien perhosten koti on kiertänyt yli 50 elokuvafestivaalia voittaen useita palkintoja.
www.festroia.pt