Kuusi uutta Vares-elokuvaa-elokuvaa kuvataan Turussa 19.4.–30.10.2010. Lähetä tietosi Solar Filmsin avustajapankkiin, niin voit päästä mukaan.
Solar Films tuottaa yhteistyössä Turun kaupungin kanssa kuusi uutta Reijo Mäen romaaneihin perustuvaa pitkää Vares-elokuvaa, jotka valmistuvat vuonna 2011 ja tähtäävät kansainväliseen levitykseen.
Elokuvista kaksi nähdään ensin elokuvateattereissa ja neljä tuotetaan suoraan dvd:lle ja televisioon. Suurelle yleisölle tehtävät tarinat sisältävät paljon toimintaa, huumoria ja jännitystä. Elokuvissa on sekä pulp-lainaa että film noir -henkeä: intohimoa, petoksia ja rikoksia.
Elokuvateattereissa vuonna 2011 esitettävät elokuvat Pahan suudelma ja Kaidan tien kulkijat ohjaa kansainvälisen uran luonut Anders Engström. Pääosassa on Antti Reini. Elokuvat roolitetaan tunnetuilla kotimaisilla kärkinimillä.
Suoraan televisio- ja dvd-levitykseen tulevat elokuvat ohjaa Lauri Törhönen.