Suomen elokuvahistorian kaikkien aikojen kallein hanke, elämäkertaelokuva marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimista käynnistyy vuoden tauon jälkeen.
Berliinin elokuvajuhlilla allekirjoitettiin sunnuntai-iltana uusi rahoitussopimus Mannerheimin suomalaisen päätuottajan Liberty Productionin ja saksalaisen European Enterprises S.A.n välillä.
Sopimus kattaa elokuvan budjettivajeen lähes kokonaan. Täydestä rahoituksesta puuttuu enää 1,2 miljoonaa euroa, joka on määrä saada kokoon lupauksia antaneilta "isänmaallisilta tahoilta", kuten tuottaja Markus Selin asian ilmaisee.
"Elämäni parhaita päiviä", Selin kuvaa tuntojaan. "Usko on ollut koetuksella, kun seinä on ollut vastassa vähän väliä. Voi olla jonkinlainen elokuva-alan ennätys tuottaa kahdeksan pitkää elokuvaa samana vuonna", Selin sanoo viitaten kuuteen Vares-tarinaan ja Aleksi Mäkelän Kotirauha-elokuvaan.
"Rahoituspalapeli on niin lähellä valmista, että suunnittelu voidaan käynnistää. Kuvausten alku tähdätään syyskuulle", Solar Filmsin toimitusjohtaja ja Mannerheimin toinen tuottaja Jukka Helle sanoo. Ensi-iltaa kaavaillaan marraskuulle 2011.
Saksalaisen yhteistyökumppanin kautta hankkeeseen tulee mukaan myös jälkituotantoyhtiö Moonlake sekä unkarilainen HCC Media Group, jolla on studio Budapestissä. Mannerheim kuvataan pääosin siis Unkarissa aiemman kaavaillun Liettuan sijasta.
Ulkomaista rahaa elokuvalle tulee paitsi Saksasta ja Unkarista myös Puolasta ja Islannista. Kaikkien ulkomaalaisten kanssa tehtyihin sopimuksiin sisältyvät myös levitysoikeudet kyseisessä maassa.
Skandinavian levitysoikeudet ovat vielä solmimatta, koska Nordisk Film vetäytyi rahoituksesta vuosi sitten.
Suomessa elokuvaa kuvataan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti ainakin Joensuussa, Askaisissa ja Helsingissä.
Rahoituksen kompastelun takia elokuvan budjetti on noussut 10 miljoonasta eurosta 12,7 miljoonaan euroon, koska rahaa ehti palaa valmisteluihin viime vuonna useita miljoonia. Vain pieni osa niistä hyödyttää tuotantoa jatkossa.
Elokuvan ohjaa suunnitellusti Renny Harlin ja Mannerheimia näyttelee Mikko Nousiainen. Muilta osin koko työryhmä joudutaan kokoamaan uudelleen.
Käsikirjoitus on kuvausvalmis. Sitä ovat vuorollaan työstäneet Heikki Vihinen, Marko Leino, Renny Harlin ja viimeksi Mika Karttunen.

MANNERHEIM
draama- / elämäkertaelokuva marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheimista
ohjaaja: RENNY HARLIN
käsikirjoittajat: HEIKKI VIHINEN, MARKO LEINO, MIKA KARTTUNEN
tuotantoyhtiö: Liberty Production
tuottajat: MARKUS SELIN ja JUKKA HELLE
tuottaja:HARALD REICHHEBNER
yhteistuottaja: JÓZSEF CIRKÓ
tuotantopäällikkö: MIKA KARTTUNEN
markkinointituottaja: JUSSI LEPISTÖ
pukusuunnittelija: MARJATTA NISSINEN
tärkeimmät kuvausmaat: Suomi ja uNKARI
puhuttavat kielet: suomi, englanti, ruotsi, venäjä, ranska. saksa
arvioitu tuotantobudjetti: 12,.7 miljoonaa euroa
osatuotantoyhtiö: European Enterprises S.A.
yhteistuotantoyhtiö: HCC Media Media Group
Tuotantoyhtiö
Liberty Production
Veneentekijäntie 20, 00210 Helsinki
Puh. 09 417 44 700
Fax. 09 417 44 744
markus.selin@solarfilms.com
www.solarfilms.com
Tiedotus
Rampe Toivonen
Solar Films
09 417 44 700, 0400 485 970
rampe.toivonen@solarfilms.com
.