Filmikaura jakoi kotimaisen elokuvan Justiina-palkinnot – Siskolle juliste-Justiina

Jussi-palkinnon varjopalkinnot jaettiin nyt toisen kerran.

Jussi-palkinto sai viime vuonna oman varjopalkintonsa, Justiinan. Justiina-palkinnot jaetaan kotimaiselle elokuvalle saavutuksista, jotka ovat Jussi-palkittujen tapaan myöskin omaa luokkaansa – mutta hieman eri tavalla. Justiina on tunnustus ei niin onnistuneelle suoritukselle, joka kuitenkin ainutlaatuisuudessaan erottuu elokuvatarjonnan joukosta yhtä selvästi kuin onnistuneimmat helmetkin.

Tänä vuonna Justiinoja myönnettiin 13 kappaletta. Tämänvuotiset palkitut ovat alla:

ANGSTI-JUSTIINA: PAHA PERHE
Koska suomalaisen elokuvan perinteisiin kuuluvat angsti ja melankolia, tähän kategoriaan riitti ehdokkaita. Filmikaura valitsi voittajaksi Aleksi Salmenperän elokuvan, jossa isä vaanii perhettään maanisesti ja sisarukset ovat taipuvaisia sukurutsaan. Suosittelemme terapiaa sekä roolihenkilöille, tekijöille että herkemmille katsojille.

ENEMMÄN SAMALLA RAHALLA -JUSTIINA: JOS RAKASTAT
Elokuva tarjoaa samalla rahalla musikaalin, draaman, romanttisen komedian, tragedian, vanhan kansansadun, suvaitsevaisuuskampanjan sekä Kliseisimmät Suomi-renkutukset -karaokemaratonin. Filmikaura kiittää heti kun päässä lakkaa pyörimästä.

MUNAA!-JUSTIINA: VEIJARIT, MIESTEN VUORO JA RARE EXPORTS
Palkinto jaettiin kolmen ehdokkaan kesken, sillä tänä vuonna kotimaisissa elokuvissa oli todella paljon munaa. Veijarit pystyi raadin mielestä taitavasti keskittymään nimenomaan päähenkilöidensä veijareiden sielunelämään. Miesten vuorossa taas oli kiistatta munaa sekä sisällöllisesti että laskettavissa olevina näköhavaintoina. Munan määrässä myöskään Rare Exportsia ei voinut jättää kategoriassa palkinnotta, vaikka kyseessä olikin pääasiassa norjalainen muna.

EI KANSA TIEDÄ -JUSTIINA: TAULUKAUPPIAAT
Elokuvavuosi 2010 osoitti, ettei Veikko Vennamon legendaarinen lause ”Kyllä kansa tietää” pidä paikkaansa ainakaan elokuvien kohdalla. Jussi-ehdokkuuksia rohmunnut, muun muassa vuoden parhaan elokuvan ehdokkaaksi asetettu Taulukauppiaat houkutteli elokuvasaleihin vain 1075 katsojaa eli 0,0002% kansasta. Filmikaura on helpottunut, että Filmiaura sentään tietää, vaikka kansa ei.

VUODEN NOUSIJA -JUSTIINA: KATJA KÜTTNER
Prinsessan esittäjä voittaa kuitenkin kaikki mahdolliset palkinnot, joten Filmikaura päätti peesata, ettei vaikuttaisi asiantuntemattomalta.

OHHOH!-JUSTIINA: PAHA PERHE
Pahaa-aavistamaton katsoja saa hetken rykiä leffapoppareita kurkustaan, kun elokuvan sivuhenkilöltä irtoaa kolme sormea ja hän tunkee ne kaikki sukkelasti yksitellen suuhunsa. Filmikaura on aivan mykistynyt tällaisen kekseliään inhorealismin edessä.

KANSA TAISTELI -JUSTIINA: NAPAPIIRIN SANKARIT
Varsinainen sotaelokuvatarjonta oli jo toista vuotta peräkkäin huolestuttavan heikkoa. Siksi Filmikaura myöntää palkinnon Napapiirin sankareille, joka onnistuneesti päivitti nuoren miehen tuskan nykyaikaan. ”Pakko lähteä sotaan ja ampua ryssiä, tai isänmaa menee” on siis vaihtunut muotoon ”Pakko sekoilla ympäri Lappia ja etsiä digiboksia, tai muija menee”.

GULDBAGGE-JUSTIINA: PAHAN PAPPI
Filmikaura pitää merkittävänä saavutuksena, että vuonna 2010 Olli Saarela onnistui tekemään ruotsalaisemman näköisen elokuvan kuin yksikään ruotsalainen ohjaaja. Myös katsojaluvut todistavat tästä: Pahan pappia käytiin katsomassa juuri niin innokkaasti kuin ruotsalaiselokuvia meillä yleensäkin.

JULISTE-JUSTIINA: SISKO TAHTOISIN JÄÄDÄ
Näyttelijät, joita ei tunnista. Lilahtavanvärinen mysteerivaatekappale. Kehotus suksia vittuun. Filmikaura kiittäisi, jos kyseessä olisi juliste elokuvaan Bad Hair Day.

PARAS VIENTITUOTE -JUSTIINA: RARE EXPORTS
Tekijät ovat selvästi tähdänneet tähän itsestään selvään yhtälöön: hauska ja menestyvä suomalainen elokuva = Harvinainen Vientituote. Filmikaura ei voi kuin myöntyä.

PARAS DOKUMENTTI -JUSTIINA: STADILAISTA TANGOA ETSIMÄSSÄ
Vielä pidetään perinteistä kiinni! Näinä yltiökaupallisuuden aikoina, jolloin dokumenttielokuvastakin on tullut suurta yleisöä kosiskeleva brändituote, on hienoa, että vielä löytyy vanhan koulun dokumentteja, jotka eivät kiinnosta ketään Suomessa, tai edes ulkomailla.

TRAILERI-JUSTIINA: PAHAN PERHE
Kyseessä on selvästi markkinointiin vittuuntuneen ohjaajan ja leikkaajan vitsi levitysyhtiölle, jossa se otettiin todesta. Ajatus toimi, koska elokuvaa ei katsottu.

KRIITIKKO-JUSTIINA: TAPANI MASKULA
Kriitikko-Justiina myönnetään Tapani Maskulalle pitkäaikaisesta, omistautuneesta työstä, joka on varmasti merkinnyt myös tuskallisia hetkiä, koska Maskula tuntuu repivän jokaisen tähden vaivalla omasta persnahastaan.

Justiinat jakaa elokuva-alan ammattilaisista koostuva rekisteröimätön yhdistys, Filmikaura. Filmikauran nimetön ammattilaisraati on valinnut Justiinoiden saajat vuoden 2010 elokuvien joukosta. Jussi-palkinnot jakaa elokuva-alan ammattilaisista koostuva Filmiaura ry.
”Justiina-palkintojen tarkoituksena ei ole alentaa kotimaisen elokuvan arvoa, vaan muistuttaa kotimaisen elokuvan laajasta kirjosta – myös niistä suorituksista, jotka usein jäävät unholaan. Haluamme tehdä selväksi, että suomalainen elokuva ei ole niin vakavahenkistä, etteikö sille saisi välillä myös nauraa”, Filmikauran raati toteaa.

Justiina-palkinto saa nimensä kotimaisen elokuvan historiasta, ikimuistoisista Pekka Puupää -elokuvista, joissa topakka Justiina (Siiri Angerkoski) piti Pekan ja Pätkän kurissa ja nuhteessa.

Viimeisimmät artikkelit