Mene sisältöön

 
 

Markus Selin ja Jukka Helle ennätysvauhdissa – ahkerimmat suomalaistuottajat 40 vuoteen

2.4.2012
Suomalaisessa elokuvassa ei ole nähty neljäänkymmeneen vastaavaa ensi-iltaelokuvien määrää yhdeltä tuottajalta kuin vuosina 2011 ja 2012, kirjoittaa Elokuvauutiset. Ohessa juttu kokonaisuudessaan.

Ennätysvauhtiin ovat päässeet Solar Filmsin Markus Selin ja Jukka Helle, jotka tekivät viime ja tänä vuonna enemmän elokuvia kuin yksikään suomalaistuottaja sitten vuoden 1962, jolloin Suomen Filmiteollisuus -yhtiön Toivo Särkkä tuotti kymmenen elokuvaa. Vuoden 1963 jälkeen toimintansa lopettaneen SF:n jalanjäljillä kulkeva Solar Films on jopa ylittänyt SF:n tehokkuuden, mitä tulee sarjatuotantoihin: kuuden Vares-elokuvan kuvaaminen yhtäjaksoisesti vei voiton jopa SF:n Pekka ja Pätkä -elokuvien tuotantotahdista, mutta ei tosin julkaisuvauhdista. Varesten tavoin Pekka ja Pätkä -elokuvia julkaistiin parhaillaan kolme vuodessa.

Viime vuonna Selin ja Helle toimivat tuottajina Anders Engströmin VaresPahan suudelmassa, Lauri Törhösen elokuvissa Vares – Huhtikuun tytöt ja Vares – Sukkanauhakäärme ja Aleksi Mäkelän Kotirauhassa, joiden lisäksi he olivat vastaavina tuottajina Jesse Fryckmanin tuottamissa Elokuussa ja Ella & Aleksi – Yllätyssynttärit -animaatioelokuvassa.
Engströmin Vares oli vuoden kotimaisista ylivoimaisesti katsotuin, Törhösen Sukkanauhakäärme katsojatilastojen kolmas ja Huhtikuun tytöt kuudes. Yhteensä nämä kuusi elokuvaa saivat noin 460 000 katsojaa eli vajaat puolet vuoden 2011 kotimaisten ensi-iltojen kaikista katsojista.

Tänä vuonna Selin ja Helle ovat saattaneet teattereihin neljä elokuvaa. Engströmin Vares – Kaidan tien kulkijat ja Törhösen Vares – Uhkapelimerkki olivat heidän tuottamiaan, kun taas Samuli Valkaman Hulluna Saraan- ja Teppo Airaksisen Kulman pojat -komedioissa he olivat vastaavina tuottajina. Hulluna Saraan ja Kulman pojat valmistuivat Fryckmanin ja Solar Filmsin omistaman Bronson Clubin tuotantoina, Oskari Hutun toimiessa toisena tuottajana Kulman pojissa.

Kuluvana vuonna luvassa on vielä neljä Selin & Helle -tuotantoa. Stobe Harjun ohjaama Nightwish-elokuva Imaginaerum starttaa elokuussa, Antti Jokisen ohjaama Puhdistus-filmatisointi Sofi Oksasen menestysromaanista sekä Törhösen Vares – Pimeyden tango lokakuussa. Myös ensi viikolla julkistettava uusi elokuva tulee teattereihin vielä tänä vuonna, ja lisäksi on olemassa vielä yhdeksäs elokuva, islantilainen Frost-jännitysfilmi, jossa Selin ja Helle toimivat suomalaisina yhteistuottajina.

"Me pidämme tämän vuotista ensi-iltamäärää erittäin motivoivana ja sellaisena määränä, jolla tuotantoyhtiö pystyy toimimaan järkevästi ja samalla kehittämään uusia hankkeita täysimääräisesti. Olemme erittäin iloisia näistä mahdollisuuksista, joita olemme saaneet", Selin kertoi pyydettyämme kommenttia tuottajan ennätyksellisestä tuotantomäärästä.

Selinin vuonna 1986 alkaneen tuottajauran 32 elokuvaa ovat saaneet yhteensä yli 4,5 miljoonaa katsojaa, ja parhaan elokuvan Jussin Selin on saanut Aku Louhimiehen elokuvista Paha maa ja Valkoinen kaupunki. Näiden 32 elokuvan lisäksi Selin on tuottanut kaksi yhteistuotantoa, joita ei ole nähty Suomessa, sekä runsaasti televisio-ohjelmia, -elokuvia ja -sarjoja. (Elokuvauutiset)


Markus Selinin elokuvat ja katsojaluvut


<<< Takaisin